Kosketusalusta, mitä vahvistinkaan?
Ajattelin, että käymme Frodon kanssa iltalenkin yhteydessä tekemässä nopeat kosketusalustatreenit hallilla. Suunnitelmani oli, että korjaan sekundaarivahvisteen ajoituksen ja teemme pari lyhyttä treeniluuppia. Minun mielessäni edellinen treeni oli mennyt siten, että sekundaarivahviste osui etäisyyden päästä liian usein hetkeen, jossa Frodo oli kääntynyt targetilta kohti minua, se vahvisti kohteella käymistä ja siinä mahdollisesti tapahtui jo ennakointia vahvisteen suuntaan. Tämähän ei olisi varsinaisesti haitallista tavoitekäytöksen suhteen, sillä molemmat valintatehtävään liittyvät käytökset tehdään minun luonani.
Mutta kuinkas kävikään. Aloitin treenin suunnitelman mukaisesti ja kun annoin Frodolle luvan suorittaa, se sekundaarivahvisteen saatuaan nappasi vielä alustan suuhunsa ja kirmasi sen kanssa kohti minua. Näin oli tapahtunut ensimmäisessä treenissä vain pari hassua kertaa ja silti tuo käytös esiintyi nyt välittömästi. Frodohan sai ensimmäisessä treenissä primäärivahvisteen myös näistä suuhun tarttumisista, koska olin sen "luvannut" palkkasanan muodossa. Oliko tämä käytös itsessään niin mukavaa Frodon mielestä, että se vahvistui kuin itsestään, kun sekin käytös oli mahdollinen vaihtoehto.
Vein kankaisen alustan kokonaan pois ja teimme treenin, jossa yritin sulkea pois mahdollisuuden ottaa alusta hampaisiin. Löysin treenitilasta paksun vanerisen namipelin, joka nurinperin käännettynä muistuttaa muodoltaan frisbeitä, joita tulen käyttämään värivalintaan. Teimme kahden treeniluupin kokonaisuuden, jossa ensin alusta oli todella lähellä tarjolla kosketusta varten, jotta sain palautettua vahvistetiheyden koskettamisesta korkeaksi. Pienen tauotuksen jälkeen tein vaikutekenttään muutoksen nousemalla itse seisomaan ja varovaisia kriteerinnostoja kasvattamalla etäisyyttä alustaan. Tälläkin kertaa sekundaarivahviste myöhästyy ja osuu kosketuksen jälkeiseen hetkeen. Ilmeisesti minulla on todella suuri viive ajatuksesta toimintaan. Mutta kuten ensimmäisessä kappaleessa kirjoitin, en tee siitä ongelmaa, ei haittaa että kohteesta kääntyminen minuun päin vahvistuu.
Nyt minulle jää pohdittavaksi, miten edetä. Etäisyyden saaminen alustaan ei mennyt toivotusti ja jos siirryn seuraavan vaiheeseen alunperin suunnitellun treeniluupin mukaisesti, nostan mahdollisuutta, että heti ensimmäisessä toistossa Frodo orientoituu nappaamaan värillisen targetin suuhunsa odotellessaan makuulla. Yritän miettiä, mikä on tavoitekäytöksen kannalta oleellista ja sehän on, että tietty väri toimii erottelevana vaikutteena sitä seuraavalle käytökselle. Todennäköisesti etenen tulevassa treenissä tämän viimeisimmän kaltaisesti, niin että värillinen alusta on ensin riittävän lähellä.
Toinen huomioitava asia on, että Frodon toistokestävyys ei ole maailman paras, se kyllästyy jankkaamiseen. Olemme nyt tehneet sitä lähinnä minua varten, koska minä harjoittelen ohjaamisen sujuvuutta koiran keskittymisen kustannuksella. Mietin, että josko seuraavassa treenissä tekisimme palauttavana jotain ihan muita tehtäviä näyttöön liittyvien käytösten väleissä. Pääsisimme ikäänkuin uuteen alkuun joka kerta. Häiritsevänä tekijänä on ollut myös minun sähläämiseni videoinnin kanssa. Olen käynyt säätämässä, sammuttelemassa ja käynnistelemässä kameraa. Ja kolmas, kädet pois taskuista!! Seuraavaan treenin käyn asettamassa kameran valmiiksi ja annan kuvata koko ajan, jotta minun ei tarvitse miettiä koko rakkineen olemassaoloa. Näillä mietteillä taukopäivään.